sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kesäkukkasia viimeinkin

Eksyin parillekin ihanalle puutarhalle tässä menneellä viikolla, ja kukkavalikoimien runsaus yllätti taas kerran. Ostin pelargonioita, daalioita, hämähäkkikukkaa, maahumalaa ja hopeaputousta isoon terassilaatikkoon ja lumihiutaletta amppeleihin.







Kukkapenkeistäkin nousee vauhdilla uusia kukkalajeja; tarhakylmänkukkaa, valkovuokkoja, akileijaa ja tuota suurta suosikkiani kevätkaihonkukkaa.

Tarhakylmänkukka


Valkovuokko







Akileija




Kevätkaihonkukka



keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kevätkaihonkukkaa ja toukokuun touhuja

Kevätkaihonkukka

Kirjopikarililja

Kasvihuoneessa on pärjäilty juuri ja juuri lämmittimen voimalla.

Tomaatit alkavat kukkia koleudesta huolimatta.

Uudet mansikkapenkit

Uutta ja vanhaa mansikkamaata

Lipstikka ja raparperi

Vadelmat saivat uudet tuet.

Omenan kukat nupullaan


Esikoita


Lumihiutale vanhassa hääkarkkikorissa



lauantai 2. toukokuuta 2015

Vappukukkia

Ennätin kuvata sinivuokot, jouluruusun ja krookukset ennen vappumyräkkää. Vappuaattoaamuna kaikki olivat hautautuneet lumihankeen. Sitä masentavaa näkyä en halunnut edes kuvata. Nautitaan näistä ihanuuksista!


Sinivuokot






Jouluruusu
Krookukset